Niin, vihdoin myös täällä kuulumisien kanssa. Nyt täytyy myöntää että syy on ollut laiskuudessa eikä kiireessä. Olemme viettäneet päiviä pääsääntöisesti kaupungissa, enää satunnaisesti merellä isän palattua töihin ja jatkaessaan samalla keikkarumbaa.
Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua, ehkä tärkein ja huomattavin muutos on Ainon taito liikkua! Tyttö ryömii hullunlailla ympäri asuntoa ja etsii aina lisää ja lisää vaarallisia tai muuten kyseenalaisia paikkoja (sähköjohdot, pistorasiat, koiranruokakupit jne..) niin, että tekemistä riittää kun yrittää luoda uusia esteitä ja kiinnostavampia ja turvallisempia kohteita. Nyt se liikkeellelähtö siis on tapahtunut eikä vauhtia pysäytä enää mikään!
Myös koira saa kokea kovia, kun ei voi enää makailla rauhassa lattialla siellä missä huvittaa, sillä pienet sormet tavoittavat äkkiä korvat tai hännän ja niistä saa niin mukavasti kiinni! Pitkä pinna Allilla kyllä on, siitä käy kiittäminen, sillä vain muutaman kerran hän on ärähtänyt Ainolle ja senkin korvannut sitten käsien ja päälaen nuolemisella. Ja sekös vasta saakin tytön innostumaan ja kikattamaan!
Toinen hieno taito on istuminen. Aino istuu hienosti selkä suorassa ihan ilman tukea eikä enää siitä juuri kaadukaan kun vain todella väsyneenä. Istuminen onkin todella kivaa, sillä silloin voi lyödä läpsytellä molemmilla käsillä yhtä aikaa lattiaan! Myös äitiä on istumistaidon oppiminen hiukan helpottanut, sillä paidan päälle pukeminen on ehkä hiukan helpompaa kuin selällään rimpuilevalle tytölle. Miksi paidan pukeminen voikin olla niin inhottavaa?
Nykyään meillä siis syödään hienosti syöttötuolissa istuen ja samaan aikaan muun perheen kanssa. Ja kyllä saavat pöydällä olevat esineet kyytiä! Ehkä kaikkein hauskin leikki on tällä hetkellä: minä pudotan - sinä nostat! Välillä äidin ja isin hermoja koitellaan tässäkin...
välillä syöminen on kaikkien mielestä mukavaa!
Kommentit