Äitiyslomalla on sitten niin mukavaa, kun voi viettää aikaa kotona, lueskella lehtiä, tapailla kavereita, nukkua pitkään ja vaikka nostaa jalat ylös ja juoda kuppi kahvia jos siltä tuntuu... Uskomatonta, mutta tämä on monen (varsinkin miehen... anteeksi nyt vaan!) käsitys asiasta. No, me äidit kyllä totuuden tiedämme, jo yhden lapsen kanssa aika kuluu rattoisasti myös ilman niitä lehtiä ja pitkiä aamu-unia, kahvista ja jalkojen nostamisesta puhumattakaan. Kahden ja useamman termiitin kanssa varmasti vielä rattoisammin.

No, mitä kun äiti sairastuu? Kun on työelämässä, voi marssia työterveyshuoltoon ja saada pari päivää aikaa parantua, painua peiton alle ja kirota kaikki vilustumiset ja pahat olot alimpaan helvettiin. Vaan kun on kotona tekemässä työtä, ei tällaisia lomia tunneta. Ei jää mahdollisuutta kun tuohon kiroamiseen, muuten normaalit rutiinit aamun aikaisista heräämisistä illan nukkumaanmenoon, kaikki villi meno siinä välillä ja jopa yöheräämiset säilyvät entisellään. Tunnollinen äiti siis sairastaa vain öisin, n. klo 22 ja aamu 6:n välisenä aikana.

Pirun syysflunssa siis iski minuun, alkaen pienellä nuhalla, jatkuen nyt jo kuudetta päivää, mutta pahimmat kuumeajat siis vaan öisin, päivällä ainoastaan kuumehöryistä ja Ainon huuteluista johtuen vajaaksi jääneiden yöunien jäänteinä oleva väsymys ja rään sumentama pää. Eikä pieni Aino voi tietenkään ymmärtää äidin väsymystä, vaan huomiota tarvitaan ihan yhtä lailla. Eikä aurinkoista ja ihanaa tytärtä tästä ole syyttäminenkään, lähinnä olen onnellinen ettei tauti ole häneen toistaiseksi joutunut. Aino saa kaiken huomion kuten ennenkin, ehkä pari pusua poskelle vain vähemmän pöpöjen välttämiseksi.

Tämän feministisen valitusvirren tarkoitus on vain sanoa jälleen kerran kunnioitukseni meille kotiäideille. Kuten me tiedämme, jos miehet olisivat tässä samassa tilanteessa jne...

Näin meillä nyt, toivottavasti ensi viikolla paremmin, ilman räkää!