Alkaa olla vääjäämättä ovella aika, jolloin on siirryttävä työelämään.
Jaa miksikö? Eikö pienten lasten äidit vietäkään aikaa lasten kanssa
kotona?
Niin, näinpä itsekin kuvittelin vielä jokin aika sitten. Olen kotona
niin pitkään kun jaksan, sillä haluan viettää aikaa lapseni kanssa,
nähdä jokaisen uuden opitun ihmeen (ja niitähän riittää, melkein joka
päivälle!) ja seurata hänen kasvamistaan.
Olen kuitenkin alkanut ihmetellä, miten ihmeessä perheet tulevat
toimeen sillä pienenpienellä tuella, jonka valtio tästä työstä maksaa
kotona töitä tekevälle vanhemmalle? Voiko joku oikeasti tulla toimeen
n. 300 eurolla + lapsilisällä (100 eur) kuukaudessa? MIten on
mahdollista, että yleensä nuoret perheet rakentavat, ovat
asuntovelkaisia (kuten me!!) ja muutenkin rakentavat elämäänsä ja
elävät tuolla summalla kuussa. Tietysti on ne toisen puolison tulot,
mutta saavat olla kyllä aikamoiset että koko perheen elättävät. Meillä
eivät ainakaan elätä...
Eli, summa summarum: töihin on mentävä. Tietysti toinen, ehkä vähemmän
painava, mutta tärkeä asia sekin on jonkinlaisen älyllisen (!!!) elämän
ja keskustelujen kaipuu. Nyt vuoden kotona viettäneenä ei älylliseksi
tekemiseksi voida laskea enää pyykkikoneen täyttöä ja vaatteiden
silittämistä. Jotain olisi saatava tehdä, vaikka laittaa papereita
numerojärjestykseen. Rehellisesti sanottua välillä tuntuu että on
taantunut mieleltään ehkä kymmenen vuotta taaksepäin. Mitenköhän
nopeasti sitä ottaa nämä vuodet takaisin?
Mutta nyt, kun päätös töihin menosta on (lähes) tehty, alkaakin potea
huonoa omatuntoa. Olenko huono äiti kun vien vain alle 10 kk ikäisen
lapsen hoitoon? Olenko itsekäs, kun en tule toimeen vähällä vaan haluan
säilyttää jonkinlaisen elintason rippeen? Saako joku muu osakseen
lapseni suurimman rakkauden, kun en olekaan hänelle enää se ainoa ja
paras seura päivisin?
keskiviikko, 25. lokakuu 2006
Kommentit